>Kaiken kansan urkumusiikkia Pieksämäen Vanhassa kirkossa to 13.6. klo 18
Jälleen ohjelmistossa musiikkia, jota ei...
Lue lisääValmistuin kirkkomuusikoksi Tampereen konservatoriosta vuonna 2002. Suoritin työn ohessa opinnot myös Sibelius-Akatemiassa valmistuen musiikin maisteriksi 2012. Keskityin erityisesti yksinlauluun, mutta opintoihini kuului myös mm. urkujen, pianon, cembalon ja klavikordin soittoa. Erityisen innostunut olin urkuimprovisoinnista, josta suoritin kaikki tutkinnot, viimeisimmän (Urkuimprovisointi 3) Mikko Korhosen johdolla Kuopion tuomiokirkossa vuonna 2012.
Olin kanttorina Pieksämäellä vuosina 2005-2015 ja hyödynsin työssäni paljon improvisaatioita. Suunnittelin usein messujen ja muiden tilaisuuksien musiikit itse ja toteutin improvisoiden myös häämusiikkia ja surumusiikkia. Pidin omia urkukonsertteja, joista useimmat rakentuivat improvisaatioille virsien tai muiden yleisölle tuttujen laulujen teemoista.
Tätä nykyä olen yrittäjä ja toimitusjohtaja markkinointitoimisto Räikee Oy:ssä, mutta soitan edelleen satunnaisesti eri tilaisuuksissa ja järjestän konsertteja. Omat konserttini ovat vakiintuneet “kaiken kansan konserteiksi”, joissa yleisö kuulee paljon tuttua, mutta improvisoinnin keinoin väritettyä musiikkia. Koen tärkeänä, että urkukonsertteihini on matala kynnys osallistua – Niissä on jokaiselle jotakin.
Juho Lehtola
>Kaiken kansan urkumusiikkia Pieksämäen Vanhassa kirkossa to 13.6. klo 18
Jälleen ohjelmistossa musiikkia, jota ei...
Lue lisää>Hiljaiset soinnut - Suomalaisia kansansävelmiä
Vuonna 2015 tuottamamme pidetty äänite sisältää suomalaisia tuttuj...
Lue lisää© Juho Lehtola| Tehty Sivujetillä